HARMILLISERSTI RAKVEREN MATKA PITI PERUUTTAA, KOSKA LÄHTIJÖITÄ OLISI OLLUT VIISI, JA SE JOUKKO EI OLISI MAHTUNUT YHTEEN PIKKUAUTOON  JA TOISAALTA OLI LIIAN PIENI BUSSIIN.....

 

Hyvä lukija

Tämä vuosi mitä ilmeisimmin menee sordiinot päällä. Tilaisuuksiin tai matkoille ei ole lähtijöitä, Lapuan tilaisuuksissa ei ole juuri osallistujia, paitsi tietysti innokkaat pitkäaikaiset jäsenet jotka yhä edelleen jaksavat innostua asioista ja - Virosta.

 

NYT olisi tuhannen euron paikka miettiä, miten ja missä tämä seura syntyisi uudelleen?!!

Olemme (olen) menettänyt kosketuksen kuntaan, koska siellä toimitaan itsenäisesti ja yhteydet Viroon tapahtuvat esim koulupuolella suoraan ilman välikäsiä tai seuramme tukea.

 

Kaupunki on vähentänyt jatkuvasti avustuksia koolmennelle sektorille, ja siis sen antama talkoopanos jää toteutumatta, koskapa se vähäinen taloudellinen tuki, jonka avulla pyörät pannaan pyörimään, jää nyt saamatta. Harmi, koska 3. sektori tekee kaupungille ja sen asukkaille arvokasta työtä lähes ilmaiseksi. 

Meidän seuramme kannalta on tärkeää, että saamme uuden katsantokulman toiminnallemme. Se, mitä menestyksellisesti aloitettiin 1988, ei toimi enää.

 

On uudistumisen aika.

 

K Nirha

seuraava

 

isompi produktio on IKITIE -elokuva, joka tulee 'uunista' syyskuun puolivälissä.

Pyrimme järjestämään mahdollisuuden ensi-illan elokuvaan, joten olkaa hereillä!

 

 

Lapsikuoro
...ja laulua
Haastateltava ja tulkki
Merle, juhlan keskipiste siinä Reinon ja Karin välissä
...ja jutustelu jatkuu...
ja pianisti tuula soittaa
...ja lapset laulavat!, aluksi lauloimme yhdessä " Maamme " laulun, ja sen perään " Mu isamaa, mu õnn ja rõõm" -laulun - ja samalla nuotilla !!!

 

Jäseneksi!? Tule ihmeessä!

 

Yksinkertasta. Henkilö- ja yhteystiedot osoitteeseen reino.lepisto@netti.fi

ja jäsenmaksu 17 euroa tilille FI08 4747 1020 0024 97

Tarvittaessa yhteydenottopyyntö Reinolle. 0400-669836... Kyllä järjestyy!!!!

Ja mitä sillä saa? Suorat yhteydet Rakvereen, ystävyyskaupunkiimme, kaikkialle Viroon, käännös- ja tulkkiapua, matkaseuraa Saarikosken järjestämillä mukavilla matkoilla Viroon

Ja itse voitte ehdottaa toimintaa. Aina kun on piisalle porukkaa, teemme parhaamme järjestääksemme sellaista!!

 

 

 

 

 

 

 

No niin, Suomi-Viro -tilaisuus pidettiin Alakylän koululla Alajärvellä 12.2.2014 alkaen kello 11.  Mukana oli joukko ihania lapsukaisia, kaikki opettajat, koulukuraattori ja MERLE, meidä Alajärven virolaisemme, jolle oppilaat ja opettajat halusivat järjestää ikimuistoisen ystävänpäivän.

Lapuan Suomi-Viroseurasta paikalla oli Reino Lepístö ja Kari Nirha.

Lapset lauloivat ja soittivat, pidimme puheita ja juttelimme lapsia kiinnostavista kysymyksista elämästä Virossa ennen Suomea ja sen jälkeen. Mielenkiintoinen oli kohta, jossa lapset esittivät Merlelle kysmyksiä,  tulkki käänsi kysmykset viroksi ja Merle vastasi viroksi, jonka tulkki puolestaan taas käänsi suomeksi. Ihan hauskaa se oli. Lapset saivat tuntumaa naapurimaan kieleen, ja - miksei ihan vähän myös tuntumaa elkämään  -  ennen Suomea. Tilaisuus oli erittäin positiivinen ja sydämellinen!!!!!

 

Seura ei tällä hetkellä suunnittele matkoja, mutta ehdotuksia ykstyisiltä ja järjestöiltä otetaan  vastaan.

Virolaisten ohjaama tanssiharjoitus "Meeste Tantsupidu" -tapahtumaan Rakveressa, ainoassa oikeassa Viron kaupungissa! Tämä tosin Lapualla :-))
Juhlaa väenpaljouden keskellä
Taiteilija Teet Suur'en "Muistikuvia Suomesta" yksi osa
Virolaiset sisarukset Lina ja Jana
Kirjallista satoa!
...ja niistä kiinnostuneita
kaffella, jonkin verran oli väkeä...
Pystykaffel...niinkuin uutistenlukijat!
Rahakirstunvartija Reino tarkkana!
Painavaa sanottavaa...
Arnold Rüütel, Viro järjestyksessä 2. presidentti puhumassa Lapuan Tuomiokirkossa. ulkkina toimi seuran pj Kari Nirha
Omasta edellisestä Vuosikokouksesta. Leppoisa tunnelma, mukavia juttuja...
Lääne-Virumaa maavanem Einar Vallbaum - Länsi-Virumaan maaherra.

Kaikkkia seuran jäseniä pyydetään toimittamaan seuralle sähköpostiosoitteensa osoitteeseen kari@nirha.fi

Näin saamme teille nopeasti ajantasaista tietoa!